Tunteellisuutta

Yksi suurimmista haasteista arjessamme ovat erityislasten tunneilmaisun vaikeudet. Erityislastemme tunneilmaisussa tuntuu olevan vain kaksi asentoa, on tai off. Negatiiviset tunteet purkautuvat usein silmittömänä huutona, joka kestää pitkään.  Jopa tuntikausia kestäneelle huudolle ei tahdo löytyä syytä eikä sanoja jälkeenpäin.

Olemme pohtineet paljon sitä, mikä erottaa ”tavallisen lapsen” ja neuropsykiatrisen häiriön omaavan lapsen huudon ja kiukuttelun toisistaan. Erityislapsen kanssa kaikki menee vaan niin eri tavalla. Kun uhmakkaan lapsen kiukuttelu lähenee loppuaan, erityislapsen huuto vasta kiihtyy. ”Normaalilapset” oppivat jotain rajoitusten ja kieltojen kautta, mutta erityislapsille kaikki pitää perustella eikä sekään aina riitä. Joskus tuntuu siltä, että etenkin autismikirjon häiriön omaavilla erityislapsilla on aikuisten mielen kaltainen ajatusmaailma.

Negatiivisten tunteiden lisäksi positiiviset tunteet ravistelevat koko pienen lapsen kehoa. Toisinaan valtava riemu tai ilo saattaa aiheuttaa jopa hämmennystä tai täydellistä lukkiutumista erityislapsissamme. Yllätykselliset tilanteet pelottavat eikä tunteiden ilmaisuun ole vielä tarpeeksi työkaluja.

Tunnekorttikikkailua

Saimme esikoisemme Laku-kuntoutuksesta pahvisen taustan, johon meidän oli tarkoitus hahmotella päivän tapahtumia kuvien avulla. Esikoinen oli maalannut taustaan jokaiselle lapselle oman värisen ”kaistaleen”.

Innostuimme käyttämään väritaustaa myös yhdessä Mahti-tunnekorttien kanssa. Lapset laittoivat omalle värialueelleen tunnekortteja, jotka kuvasivat kuluneen päivän tunnetiloja. Lopulta laitoimme tunnekortteja lattialle ja matkimme vuorotellen jotain lattialla näkyvää tunnetilaa. Se, joka arvasi tunteen ensimmäisenä, sai ottaa kortin itselleen.

Pienin askelin

Ajattelen, että erityislasten tunneilmaisun kehittyminen vaatii vanhemmilta ja lasta ympäröiviltä aikuisilta valtavasti aikaa ja kärsivällisyyttä. Erityislasten tunneilmaisu voi kehittyä hitaasti, mutta jokainen onnistunut askel on varma ja elinikäinen.

Tunteiden nimeäminen ja näytteleminen erilaisten tunnekuvien kautta ovat vieneet erityislastemme tunneilmaisun kehittymistä eteenpäin. Ehkä vielä jonain päivänä silmittömien huutokohtausten tai lukkiutumisen tilalle alkaa tulla sanoja. Nyt näemme niitä jo toisinaan kuvina paperilla tai rakkauskirjeinä äidin ja isän tyynyn alla.