Kun oma lapsi v***ttaa

Suokaa anteeksi voimakas otsikko. Jos otsikko tuntuu liioittelevalta, olet todennäköisesti hyvinvoiva vanhempi. Jos otsikko tempaa mukaansa, ole hyvä ja lue eteenpäin.

Joskus tuntuu siltä, että rakkaus omaan lapseen hukkuu väsymyksen, vaatimusten ja lapsen haastavan käyttäytymisen alle. Seuraavassa muutamia oljenkorsia, joita otan itse käyttöön silloin, kun oma lapsi alkaa syystä tai toisesta… no hieman ärsyttämään. Nämä ovat henkilökohtaisia keinojani, enkä voi tietää toimivatko ne muiden vanhempien elämässä, mutta haluan jakaa ne kuitenkin teille.

 1. Vanhojen valokuvien katseleminen

Kaiva esiin lapsen vauva-ajan kuvat. Aloita kuvien katselu mielellään ensikohtaamisesta otetuista kuvista. Pysähdy katsomaan vastasyntynyttä vauvaa. Mitä ajattelit silloin? Etene kuvissa vauvan ja lapsen kasvun mukana. Pysähdy kuviin, joihin on ikuistettu lapsen ja koko perheen parhaimpia hetkiä.

Jos haluat tehostaa valokuvien vaikutusta, kuuntele kuvien äärellä Johanna Kurkelan laulu Ainutlaatuinen.

  2. Ajattele ikäviä asioita (tätä en voi suositella erityisherkille vanhemmille)

Etsi uutisista tai lehtijutuista käsiisi jokin surullinen lapsen menetykseen liittyvä artikkeli. Lue se huolella ja anna tunteiden virrata. Kuvittele, miltä tuntuisi, jos menettäisit oman lapsen. Mitä sanoisit hänestä hänen hautajaisissaan?

Tämän jälkeen on hyvä palata vaikka mukavien valokuvien äärelle, jos surullinen mieli jää pintaan.

3. Ota omaa aikaa ja hae apua raskaisiin tilanteisiin

Mitä sinä kaipaat? Mitä haluaisit tehdä? Aloita omista pienistä hetkistä ja etene isompiin haaveisiin. Sinulla on oikeus omaan elämään. Kenenkään ei tarvitse odottaa sitä parempaa omaa aikaa jonkun toisen (edes lapsen) ehdoilla. Tunnustele, kasvattaako oma itsenäinen aika rakkautta lapseen. Jos kasvattaa, olet ollut todennäköisesti oman ajan puutteessa.

Uskalla pyytää hoitoapua. Uskalla nostaa siipesi ja kulkea kohti ikiomia unelmiasi.

Jos olet paennut perhe-elämää töihin ja kiireisiin, keskity ensin kohtiin 1 ja 2. Lähde tutustumaan lapseesi. Ette ole menettäneet mitään. Lapsella on armollinen mieli eteenpäin suuntautunut katse.

4. Ota yhteistä aikaa lapsen ja koko perheen kanssa

Kohtien 1-3 jälkeen olet valmis viettämään laatuaikaa lapsesi kanssa. Ole kuitenkin armollinen itsellesi. Joskus kohdat 1-3 voi joutua toistamaan monta kertaa. Älä säikähdä, jos rakkaus lapseen ei tunnu löytyvän heti.

On tärkeää kohdata lapsi väsymyksen ja kiireen jälkeen rakkauden tunteesta käsin. Mistä juuri tämä lapsesi pitää? Mitä hän haluaisi tehdä kanssasi? Mitä hän kaipaa vanhemmaltaan? Mitä asioita ja ajatuksia hänen haastavan käyttäytymisen takana mahtaa olla? Olisko teillä jokin yhteinen kiinnostuksen kohde, jonka äärellä vastakkainasettelun voisi unohtaa?

Katso niitä silmiä, joita katsoit, kun hän oli ihan pieni. Siinä hän on yhä edelleen. Auta lastasi löytämään keinoja purkaa omia suuria ajatuksiaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Teillä on koko loppuelämä aikaa yhdessä.

 

Kamalan ihanat rutiinit

Ottakaa vähän rennommin

Olemme kuulleet kerran jos toisenkin kehotuksen ottaa rennommin lasten kanssa. Onko niiden pakko syödä vähän väliä? Eikö ne voisi edes viikonloppuna valvoa pidempään? Ette kai oikeasti luule, että coca cola vaikuttaa lapsen vireystilaan?

Haluaisin olla rennon rempseä äiti, jonka lapset kirmaavat pitkin pihamaata ja syövät vatsansa täyteen luonnon marjoja. Haluaisin viettää perjantai-iltaa niin, että lapset voisivat mennä nukkumaan vasta sitten, kun heitä nukuttaa. Haluaisin unohtua sohvalle lukemaan lehteä ja syödä aterioita fiiliksen mukaan. Olen koettanut tätä kaikkea huonolla menestyksellä.

Jos erityislastemme ruokarytmi muuttuu, tuntuu että heidän koko kylläisyyskeskuksensa menee sekaisin. He syövät vähän väliä, eivätkä tiedä onko heillä nälkä vai jano. Heidän vatsansa menee kipeäksi, ja tuntuu niin kuin koko aivotoiminta menisi pois raiteiltaan. Yhden myöhään valvotun illan jälkeen edessä on monta huonosti nukuttua yötä.  Ja aivan totta, jo lasillinen coca colaa saa ”turbovaihteen” päälle, jolloin valvotaan myöhään rutiineista huolimatta.

Tuuliajolla

Olen huomannut, että ilman rutiineja erityislapseni ovat täysin tuuliajolla. He eivät osaa hahmottaa ajankulua kuten aikuiset. He eivät tiedä, milloin mitäkin tapahtuu. Erityislasteni aivot aaltoilevat omaan tahtiinsa, eivätkä ne rytmity automaattisesti ympäristön vaihtelun mukaan.

Olen myös ymmärtänyt sen, että usein minun on täysin turhaa kertoa ajankulusta tai päivän rytmistä lapsilleni sanallisesti. Heidän aivojensa aallot pyyhkäisevät kuuluttamani informaation saman tien jonnekin merten syvyyksiin. Sanottamisen lisäksi minun täytyy kertoa lapsilleni päivän tapahtumista kuvallisesti tai kehollisesti.

Lapset eivät osaa vilkuilla kelloa ja tiedostaa vuorokauden vaihteluita niin kuin aikuiset. Usein heiltä kuitenkin vaaditaan kurinalaista täsmällisyyttä ja aikuisten rytmissä pysymistä.

Olen miettinyt miten kamalaa olisi, jos minulta vietäisiin puhelin ja kaikki kellot ympäriltäni. Kaiken lisäksi joutuisin jonnekin täysin vieraaseen ympäristöön, jossa minun täytyisi juosta toisen ihmisen määräämässä tahdissa. Pitäisikö siinä olla edes kovinkaan erityinen, jos alkaisi ahdistamaan?

Rempseitä raameja

Olen ajatellut, että tällä hetkellä tehtäväni on luoda lapsilleni rempseitä raameja. Jotkut peruspalikat, kuten ruokailuajat tai nukkumaanmenoajat on hyvä olla paikoillaan. Kun perusraamit on luotu, niiden välissä voi ottaa rennosti.

Neuropsykiatrisista ongelmista kärsivillä lapsilla aivot lyövät usein laukkaa omassa sekavassa rytmissään. Jos selkeät päivärutiinit rauhoittavat lapsiamme ja sitä kautta koko perhettä, spontaani perhe-elämä saa jäädä tällä hetkellä tulevaisuuden haaveeksi.