Lapsi kuulee kyllä

Jarno on 34-vuotias menestyvä myyntimies. Viime aikoina hänen yöunensa ovat alkaneet huonontua, eikä hän ole jaksanut keskittyä työhönsä kuten ennen. Vaimon sairaus ja rahahuolet vaivaavat Jarnon mieltä taukoamatta. Esimies pyytää Jarnon kehityskeskusteluun. Esimies toivoo myös Jarnon vaimon mukaan keskusteluun. 

Jarno saapuu kehityskeskusteluun viisi minuuttia myöhässä. Esimies ja vaimo ovat jo aloittaneet keskustelun ja he hiljentävät ääntään Jarnon astuessa huoneeseen. Jarno koettaa tervehtiä heitä, mutta hän ei saa tervehdykseen vastausta. Esimies ja vaimo puhuvat Jarnon muuttuneesta käyttäytymisestä. He sanovat, että heidän molempien mielestä Jarnon keskittyminen vaeltaa, eikä hänen työntekoonsa ei voi enää luottaa. He vilkaisevat välillä Jarnoa epätoivoisena. 

Jarno koettaa kertoa huonoista yöunistaan, mutta hänet keskeytetään. Esimies ja vaimo ovat yhtä mieltä siitä, että Jarno koettaa selitellä tekojaan. He huokailevat epätoivoisena, eivätkä tiedä mitä Jarnolle pitäisi tehdä. Jarno nielaisee ja poistuu huoneesta sanomatta sanaakaan. Hän on varma siitä, ettei kukaan ymmärrä häntä. 

Miltähän lapsesta tuntuu kaikissa niissä tilanteissa, joissa muut puhuvat häneen liittyvistä asioista? Voimmeko ajatella, ettei lapsi kuuntele? Tai ettei lapsi ymmärrä? Sulkeeko lapsi korvansa aikuisten keskustelulta?

Ajattelen, että lapsi kuulee ja ymmärtää paljon enemmän kuin me aikuiset voisimme koskaan kuvitella. Jo yksi sana voi jäädä lapsen mieleen ja identiteettiin pysyvästi. Aikuinen kuulee ja suodattaa. Lapsi ei kykene suodattamaan kuulemaansa. Jos lapsi kuulee olevansa vaikkapa levoton, hänen identiteettinsä muodostuu automaattisesti levottoman leima. Kuulin joskus aikuisesta, jonka äiti oli sanonut häntä pienenä ehkä leikkimielisestikin apinaksi. Aikuinen koki yhä edelleen olevansa ruuumiinrakenteeltaan ”apinamainen”.

Sanojen lisäksi lapsi imee itseensä kaikki tunnelmat ja ilmeet. Hän on kuin pieni agentti, joka kerää tiedonmuruja elämästä kenenkään huomaamatta. Vaikka lapsi juoksisi ympäri huonetta, hän kuulee kyllä. Vaikka hän leikkisi leluillaan, hän kuulee kyllä. Vaikka hän olisi omassa huoneessaan, hän kuulee kyllä.

Voimme ja saamme puhua lapsen ikävistä asioista toisten ihmisten kanssa, mutta eimme lasten kuullen. Lasten lähellä puhuessamme olemme tasa-arvoisessa asemassa heidän kanssaan. Keskustelu lähtee silloin itsestämme, ei lapsen ongelmista. Se, miten me puhumme lapsesta toisille ihmisille, piirtyy suoraan lapsen minäkuvaan. Puhumme auki lapsen syvintä identiteettiä. Maalaamme sanoilla hänen sisimpäänsä.

Eniten minua ihmetyttää lapsen aseman huomiointi terveydenhuollossa. Jos olen menossa lääkäriin vaikkapa lapsen käytöshäiriöiden vuoksi, ensimmäisellä kerralla lapsi pyydetään mukaan. Istumme alas, ja lääkäri kysyy: ”Minkä takia te olette täällä?”. Mitä voisin vastata? Jos kerron, että olemme täällä lapsen huonon käyttäytymisen vuoksi, mustamaalaan lasta auktoriteettiasemassa olevan lääkärin edessä. Lapsi ajattelee automaattisesti, että hän on niin huono, että hänet piti tuoda lääkäriin.

Voin suojella lasta ja kertoa, että tulimme lääkäriin yhteisten asioiden tiimoilta. Tällöin lääkäri ei välttämättä ymmärrä alkuunkaan mistä puhun. Joudun vain odottamaan hetkeä, jolloin lapsi saa mennä leikkimään.

Toisaalta on väärin poistaa lapsi huoneesta sen takia, että aikuiset saavat keskustella ilman häntä. Lapsihan tietää, että lääkäriin on lähdetty juuri häneen liittyvien asioiden vuoksi. Lapselle voi tulla olo, että aikuiset keskustelevat hänestä jotain pahaa oven takana.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Olisi varmasti parasta kunnioittaa lasta ja puhua hänen lähellään vain sellaisia asioita, joita haluaisi myös muiden puhuvan itsestään. Terveydenhuollossa ei olisi kovinkaan vaikeaa kiinnittää huomiota siihen, että lapsen asioita käsitellessä tavattaisiin ensin pelkät vanhemmat. Lapsen aikana vanhemmilta on oikeastaan ammattitaidotonta kysyä, onko lapsen kanssa ongelmia kotona.

On myös tärkeää miettiä, mitä paranettavaa minulla voisi vanhempana olla. Jos lapsi saisi kuulla jonkun arkisen huolen vanhemman tai vaikkapa lääkärin kertomana, hän voisi kokea olevansa tasavertainen omien huoliensa kanssa.

Lapsella on tarkat korvat. Hän kuulee erityisesti juuri niitä asioita, joita emme haluaisi hänen kuulevan. Hän kuulee hyvin tarkasti myös kaikki iloiset ja positiiviset asiat, joita hänestä puhutaan. Niinhän me kaikki teemme.