Rakkauskirje

Kirjoitan kaikki puhelinviestini oikean käden etusormella. Kyllä vain. Naputtelen viestini ainoastaan yhdellä sormella ja olen siinä vielä melkoisen nopea. Miten tämä liittyy tämänkertaiseen postaukseeni? Siten, että kirjoitan koko blogitekstini himmennetyllä puhelimen ruudulla yhden sormen avulla. Näköhäiriöt ja kovat päänsäryt estävät minua käyttämään tietokonetta.

Olen pakahtua kirjoittamattomuudesta. Sairautta pahempaa on kirjoittamisen tukahduttaminen. En jaksa odottaa tervehtymiseeni saakka. Kaiken lisäksi silmälääkäri sanoi, että näköhermojani vasten lepäävä kasvain voi viedä näköni milloin vain. Miksi siis odottaisin?

Olen ollut sairaalassa jo kolme viikkoa. Totta totisesti makasin täällä myös jouluna ja uutena vuotena. Tonttuinen villiarki olisi maistunut minulle kernaasti joulukinkun ja suklaan lisäksi. Sen sijaan piilotin oksennuspussin pyyhkeen alle ja hymyilin perhekuvassa sairaalasängyllä. Päähäni painettiin vaaleanvihreä tonttulakki ja sylini täyttyi jouluntuoksuisista lapsista. Pienet jalat venyttivät katetrin letkua, ja kuopus päätti, että olin kiinni kidutusvälineissä.

Lapset näyttivät sairaalaympäristössä kovin isoilta. Heidän katseensa puhkuivat toivoa ja elämää. Olisin halunnut venyttää syliäni. Repiä letkut ja piuhat irti, ja rutistaa kovemmin. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni päästin irti vanhemman pärjäävyydestä. Äidin reippaus varisi maahan niin kuin tämän vuoden joulukuusemme neulaset.

Olimme aloittaneet kirjoittamaan loppuvuodesta rakkauskirjeitä toisillemme. Siis ihan koko perhe. Tein kirjeen pohjaksi osittain täytetyn tekstin, jonka tulostin kaikille valmiiksi. Päätimme, että jokainen saa rakkauskirjeen toisilta. Jopa kuusivuotias kuopuksemme osasi täyttää kirjeen tyhjät kohdat syvällisillä ja kauniilla ajatuksilla.

Jouluaattona siinä sairaalan sängyllä katetriletkun ja piuhojen puristuksessa sain kuulla viisi rakkauskirjettä. Se oli paras joululahjani. Joskus on vaikeaa sanoa niitä tärkeimpiä asioita ääneen.

Heittäytykää hempeilemään. Sanokaa tai kirjoittakaa toisillenne niitä hyviä asioita, jotka eivät pääse koskaan pintaan. Niitä, joita arjen puristus ja elämän paine työntävät tahtomatta taka-alalle. Puskekaa hyvät asiat turhautumisen läpi.

Rakas äiti,

Minä olen sinun lapsesi.

Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, olin vauva.

Sinä saat minut aina hymyilemään, kun pelataan Heitä sikaa.

Muistan, kun kerran yhdessä koristeltiin joulukuusta.

Sinussa on ihan parasta se, kun leikit minun kanssa.

Minusta sinä olet todella hyvä luistelemaan.

En ikinä unohda sitä, kun oltiin mummulassa.

Minua harmittaa, kun olen joskus lyönyt sinua.

Pyydän anteeksi, kun löin sinua.

Sinä olet aivan ihana, koska tykkään sinusta.

Tulevaisuudessa haluaisin lähteä junalla sinun kanssa Helsinkiin.

Haluan, ettet koskaan unohda että olin sinun sylissä.

Muistatko sen hassun jutun, kun leikit minun kanssa ulkona?

Rakastan sinua, koska olet niin lempeä.

Sinusta tulisi isona oikein hyvä lääkäri.

Toivon sinun elämääsi iloa.

Terveisin, kuopus